lauantai 11. heinäkuuta 2015

25 KUVAA VANTAAN ASUNTOMESSUILTA JA ILMAISET TÄRPIT


























Meillä on jo monta vuotta ollut tapana käydä asuntomessuilla heti ensimmäisenä avajaispäivänä. Jonoja ei yleensä juuri ole ja esittelijät ovat vielä virkeitä ja innokkaita, niin tälläkin kertaa. Niinpä nyt kun messut ovat ihan tuossa naapurissa Vantaalla, hypättiin paikallisjunaan ja huristeltiin 18min ihastellen läpi uusien asemien: Leinelä, Lentoasema, Aviapolis ja pääteasemana Kivistö. Ihan turistimielellä kannattaa noita uusia asemiakin käydä katsomassa, sen verran on taiteeseen ja siisteyteen panostettu. Ja jotenkin tuntui että tämä meidän juna menee pidemmän pätkän ja kovempaa vauhtia maan alla kuin Helsingin metro konsanaan... (tämä oli ihan mutu)

Blogeja ja sisustuslehtiä selaillut, tietää kyllä tuotteet mitä messuilla oli esillä. Paljon vaaleaa, mustaa, harmaata tai beigeä kaverina, messinkiä, kuparia ja vahvoja värejä tehosteena. Erilaisia seinämaalauksia niin sisä- kuin ulkoseinissäkin oli melko paljon. Puupintaa ja mummolatyyliä. Jokaiselle jotakin. Monista taloista löytyi todella kivoja terasseja, joiden lumo kuitenkin hieman haihtui naapureiden läheisyyden vuoksi. Muuten Kivistö alueena on nyt kyllä hieno ja moni-ilmeinen, voisin hyvin kuvitella itsenikin sinne asumaan. Mikään noista asunnoista, oheiskohteena ollutta Loftia lukuunottamatta (sitten joskus, kun ollaan taas kaksin) ei ihan täydellisenä kolahtanut (vaikka monta kaunista ja viihtyisää siellä olikin), mutta puutalojen raikas ilma (mukaan lukien puurakenteinen kerrostalo) ihastutti nenää kovasti. 

Eniten minut vakuutti Saton 15,5 neliön StudioKoti. On vaikea ymmärtää miten noin pieneen määrään neliöitä on saatu mahdutettua niin kaunis ja yllättävän tilavan oloinen koti. Jopa kylpyhuoneessa oli tilaa ihan tarpeeksi normielämiseen. Lähes 4m korkea huone mahdollistaa makuuparven ja portaiden alle oli kätketty paljon säilytystilaa. Parvekkeelle tai terassille avautuva seinän kokoinen lasiovi tuo valoa ja tilantuntua lisää. Kun mietin omaa opiskeluaikaista 12 neliön ankeaa koppiani, niin tässä on menty siitä todella kauas. Jos et usko, niin käypä kurkkaamassa Varpusen kuvat *klik* ja mieti ajatteletko tilassa olevan vain 15,5 neliötä?

Ihan kaikki talot eivät vielä avajaispäivänä olleet valmiita, joten jotain jäi meiltä näkemättäkin. Kiva oli taas käydä, mutta ensi vuonna tuskin Seinäjoelle ihan vaan messuja varten ajellaan. Jos tänäkään vuonna ei messuille jostain syystä aio mennä, niin niitä Lofteja pääsee katsomaan ilman pääsylippuakin. Klo 10-12 siellä on lisäksi kahvitarjoilu ja ke-pe lasten&nuorten graffiti työpaja (siihen en kellonaikoja tiedä). Huristelee junalla Kivistöön (Tikkurilan kautta niin näkee kaikki uudet asemat), ihastelee kolme Loft-asuntoa, ajelee ehkä vielä kuskittomalla älybussilla messuporteille ja katselee Kivistön aluetta muuten niin saa jo kulttuurimatkailua kerrakseen ;)

6 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! Meilläkin on tarkoitus mennä messuille, mutta vielä en tiedä koska saisi lapsenvahdin. Ollaan todettu monena vuonna, että rattaiden kanssa on aika turha lähteä, kun sitten jompikumpi joutuu jäämään aina ulos, ja taloja voi katsella vain yksinään. Kivempaa se olisi niin, että voi yhdessä kommentoida :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä oli paljon kivaa katseltavaa! Teillä on onneksi vielä monta viikkoa aikaa löytää se lapsenvahti, messuthan vasta alkoi :) Samaa mieltä siitä, että kivempi siellä on tuoreeltaan paikan päällä asioita kommentoida toiselle, kuin yrittää pihalla muistella mitä siellä näki. Yhdet messut käytiin esikoisen kulkiessa rintarepussa, mutta aika rankkaa oli sekin lähes +30 asteen helteessä... ;)

      Poista
  2. Ihania tärppejä täällä. Mäkin ihastuin tuohon Saton mini kotiin -aivan mainio.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Mä kävin tuolla nyt perjantaina uudestaan ja edelleen minikoti oli suosikki. Huomasin kyllä jotain uuttakin, mitä ei ekalla kerralla silmiin osunut :) Kivaa alkavaa viikkoa sulle!

      Poista
  3. Hei Petra, Samaa reittiä huristeltiin täältä Bad Mama's Kitchenistäkin asuntomessuille :).

    Ajattelin kysäistä, haluaisitko osallistua elokuun ruokahaasteeseen? Sen aiheena on tällä kertaa loppukesän tuoreet ja PUNAISET raaka-aineet. Toivon haasteeseen myös kauniita kattauksia, joissa on se jokin punainen lanka. Jos kiinnostuit, löydät lisätietoa täältä: http://badmamaskitchen.blogspot.fi/2015/08/elokuun-ruokahaasteen-aihe.html

    Mukavaa elokuuta! T Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kätevä oli tuo junayhteys, ihan tarpeeseen taisi junarata tulla - muutenkin kuin messuja ajatellen :D

      Kiitos haasteesta Susanna! Mä oon jotenkin ihan jäässä tän bloggaamisen suhteen, mutta pidän tän mielessä. Just tehtiin ihanaa vadelmajätskiä, hitsi kun en saanut kunnon kameraa kaivettua esiin...

      Poista