perjantai 10. heinäkuuta 2015

HEIPÄ HEI, MITÄ KUULUU?




Blogissa on ollut hiljaista. Iski jonkinmoinen kevätuupumus, joka ei tunnu ihan helpolla väistyvän. Pitkä talvi, kiire töissä, kiire koulutöiden parissa ja huomiota rankasti hakevat lapset. Hurja kesän odotus, joka edelleen antaa odotuttaa. Kyllä, ulkona on vihreää ja siellä on ihania kukkia, mutta sitä lämpöä ja aurinkoa minä kaipaan. Sitä ettei tarvitse jatkuvasti kantaa mukana koko vaatekaappia tuulen ja sateen ja ties minkä varalta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän säätilan muutokset tuntuvat vaikuttavan mielialaan. Huono sää; ikävä pää, hyvä sää; iloa ja virtaa riittää.

Tässä olen nyt pidellyt viikon lomaa, jonka jälkeen ponkaisen taas viikoksi töihin. Tulee olemaan kiire viikko, taas kerran, mutta sen jälkeen alkaa se ihan oikea 1,5 vuotta odotettu kolmen viikon kesäloma!! Loman alkuun yritän sinnitellä koulun kesätehtävät pois alta, jonka jälkeen unohdan kaiken paitsi rentoilun ja pienet mukavat kesäprojektit. (Sivukommenttina kerron, että lapset lomailee jo nyt täysillä. Vieressäni seisoi juuri Hämähäkkimies, jolla oli tonttulakki päässä ja Hawai-lei kaulassa = joulupukki kesälomalla Aprikassa :D)

Nämä kuvat napsin jo kesäkuun alussa. Ei siis millään lailla ajankohtaista, mutta sen verran ihania, että haluan ne tänne tallettaa. Silloin pihalla kukki kaunis lajitelma valkoisia kukkia. Kielon tunnistan, toinen on ehkä jasmiini ja kolmantena vielä anikselta tuoksuva koiranputken tapainen huitula. Tämä samainen kasviekspertti suunnittelee uutta kasvilavaa (viime vuotiset persiljat kasvaa niin komiasti kuivien mansikoiden kera ensimmäisellä) ja takapihan muutosta muutenkin. Katsellaan mitä siitä tulee. Jotain kuvia sieltäkin jokatapauksessa ihan varmasti ennen kesän loppua luvassa. Tänään käväisimme asuntomessuilla, siitä postaan pienen kuvanpaketin pikimmiten.

Pysykää siis kuulolla, I'm back.

Kiitos ihanista kommenteista edelliseen, ja pahoittelut, että niihinkin vastaaminen jäi!

Mitä teille kuuluu?



11 kommenttia:

  1. Kauniit kukkakuvat! Ihana maljakkokolmikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Maljakot on H&M Homesta keväällä ostettu. Itseasiassa alkuperäiseen kolmikkoon ei tuo pallo kuulunut, eli mulla on noita minimaljakoita neljä... ;)

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Kiirettä pitää joka puolella! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saman olen huomannut, kiire on tämän päivän sana vähän kaikilla. Eikä siinä mitään jos siitä tykkää, välillä pitää kuitenkin saada höllätä :)

      Poista
  3. Tehän ootte käyny melkein meidän naapurissa siis ;) ihania nuo maljakot ja kukat! Täälläkin on pitänyt kiirettä. Pihaa on koitettu kuopsutella itselle mieluisaksi. Ja vihdoinkin on saatu ensimmäiset ikkunanpokat maalattua valkoisiksi ;) että kiitos vinkeistä joskus pari vuotta sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aih, hyvillä seuduilla asutte :) Haha, kiva jos on ollut avuksi! Muistan hyvin kun teidän pokista oli puhetta, hyvää lopputulosta kannattaa odottaa ;)

      Poista
  4. Silloin pitää ottaa "breikki" kun tuntuu siltä. Tuppaa olemaan tämä arjen pyörittäminen raskasta välillä meillä kaikilla, mutta onneksi yleensä kroppa/pää ilmottelee, kun on tarvetta höllätä :)

    Kauniita kuvia <3 Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, tauon paikan huomaa kyllä! Nää on todelliset ruuhkavuodet, kyllä se varmasti lähes kaikkia tässä elämänvaiheessa olevia kuormittaa. Kiitos ja kivaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  5. Kuulostipa tutulle; kevätväsy, ikuinen auringon ja lämmön odotus ja säiden mukaan vaihtelevat mielialat. :) Hyvää kesään kuitenkin! Jospa sitä aurinkoa vielä saataisiin...jotta taas syksyn ja talven jaksaa.

    VastaaPoista