sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

KAUKANA ULKOMAILLA
























Viikko sitten sunnuntaina tallailtiin Tukholman aurinkoisilla kaduilla. Tartuttiin melko äkkipäätöksellä Siljan tarjoukseen ja lähdettiin risteilemään. Me ei olla perheenä ennen ulkomailla reissattu, joten lapsille tämä matka oli elämys ja sitä kautta itsekin näki niin laivan kuin Tukholmankin taas uusin silmin. Mentiin ihan täysin lasten ehdoilla; aikaiset ateriat, pallomeret, muumidiskot, Tukholman päässä Junibacken ja sen verran kävelyä kuin pienet jaksoivat. 

Sää suosi meitä täydellisesti. Laivalla melkein unohti olevansa merellä, kun ei edes pientä keinuntaa tuntunut ja Tukholma näyttäytyi kauniina auringon paisteessa. Junibackenissa ihasteltiin Pepin taloa ja muiden tuttujen satuhahmojen koteja ja olihan siellä nyt ne Muumitkin. Harmi kun satujuna oli vielä remontin jäljiltä suljettuna, mutta tuonne tulee varmasti mentyä toistekin, joten eiköhän sekin vielä saada koettua. Käveltiin rantatietä sunnuntairuuhkassa ja yllätysbonuksena saatiin ihmetellä pitkän pitkää st.Patricks Dayn kulkuetta säkkipilleineen ja vihreine marssijoineen.

Jossain kohtaa meinasi väsymys iskeä ja vähän aikaa elvyttiin jossain bussipysäkillä, sitten löytyi taas virtaa kun annettiin kamera lasten käsiin. Sieltä tulikin hauskoja kuvia uusin rajauksin. Paluumatkalla uni voitti pienet jo seiskalta illalla, ei puhettakaan että olisivat jaksaneet yhtään pidempään.  Todellakin uudenlainen risteilykokemus, mutta kivaa meillä oli :)

6 kommenttia:

  1. Ihana Tukholma, sinne voisi lähteä kyllä taas ihan koska vaan käymään! Aina löytyy jotakin uutta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana kaupunki! Siellä viihtyis hyvin pidempäänkin!

      Poista
  2. Oi miten kiva juttu, nyt nousi Junibacken matkakuume :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja senhän tietää, miten matkakuume selätetään... ;) Junibacken oli kyllä tosi kiva paikka!

      Poista