lauantai 29. marraskuuta 2014

VIELÄ EHTII - JOULUKALENTERI X2







Vielä kerran ompelua (näkeeks että oon vähän innostunut? :)) Keksin kuluneella viikolla, että nythän ompelenkin kestojoulukalenterin johon voi tonttu käydä aina jonkun pikku muistamisen yön aikana piilottamassa. Hyödynsin vanhoja tilkkuja, joita on edellisistä töistä jäänyt jäljelle ja sain aikaiseksi muumitaloa muistuttavan tonttujen kerrostalon. Pohjana on jämäkkä Muijat verhoilukangas ja tilkut pääosin Marimekkoa, jokunen Ikeaa, Finlaysonin Koronaa ja vielä jotain tädiltä saatua ikivanhaa pöytäliinaa. 

Kattoon leikkelin iki-ihanan Vellamo keittiöpyyhkeen, jota en ole kertaakaan raaskinut keittiössä käyttää! Mies naureskeli kun säästökohde leikellään kappaleiksi, mutta itse järkeilin sen niin, että kerran vuodessa seinälle nostettuna kangas ilahduttaa huomattavasti enemmän kuin jemmakätkössä laatikon uumenissa. Tosi hieno paanukatto siitä tulikin.

Kalenterin alareunaan sekä katon ja seinän väliin tein pienen kujan tikkua varten, niin kalenteri pysyy varmasti muodossaan. Taskujen reunoja en jaksanut alkaa taittelemaan, vaan huolittelin reunat pelkästään siksakilla ja luotan siihen, että pieni rispaantuminen luo taloon vain tunnelmaa.

Vielä ehti ompelemaan jos itsekin innostuit! Tai jos tarvitsee nopeampaa ratkaisua, niin kannattaa muistaa tämä parin vuoden takainen pussikalenteri :) Enää kaksi yötä joulukuuhun!


12 kommenttia:

  1. Vaude, tulipa hieno! Mäkin oon miettyny että tuollainen ikikalenteri olisi kiva ja kätsy. Ja itsetehty sen pitäisi olla. Muistoja kertyisi siihen eikä aina tarvitsisi kärsiä tätä viimetipan tuomaa ärsytystä. T. Ei kalenteria vieläkään.

    PS. En ois raaskinu leikata liinaa. Vaikka ihan hiton hieno katto siitä kyllä tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Mä aattelin kanssa, että tää nimenomaan kerryttää muistoja. Ja siinä on niitä jo valmiiksi, kun noita kankaita on käyttänyt eri projekteissa - siinä on tuolia, keinua, vanhaa verhoa jne. Tuossa ne pysyy mukana, vaikka alkuperäiset ei enää käytössä oliskaan :)
      Haha, etkö olis :D Mä en ehkä miettinyt tarpeeks - mut onneks onnistu se mitä aattelin =)

      Poista
  2. Ihana, tuollainen ikikalenteri ois kyllä huippu:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että tästä on tulevina vuosina vähintään yhtä innoissaan kuin nyt :)

      Poista
  3. Tosi hieno!!! Mulla onkin tämä yö aikaa värkätä meille joulukalenteri ja aika pussimainen siitä taitaa tulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Pussimainen on hyvä, vetää sisäänsä isompiakin juttuja :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, tästä tuli kyllä tosi mieluinen :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Viivi, kyllä tuota mielellään nyt kuukauden katselee ja ens vuonna varmasti myös :)

      Poista