sunnuntai 22. tammikuuta 2017

OMPELUINNOSTUSTA - KAHDEN JÄTSKIPAITA






 Kylläpä nyt on onnistunut ja innostunut olo! Pari viikkoa sitten puraisi hillitön ompelukuume, ja pistin kasan kankaita, sekä kaavakirjan tilaukseen. Niissä meni sitten hetki kun kaiken tarvittavan sain ja yksi viikonloppu meni ohi ihan vain kankaita esipestessä ja kuivatellessa (kun tietenkään en sitä muistanut viikolla tehdä). Tämän jätskikankaan kohdalla kävi vielä niin, että mustat tuutit päästivät ensimmäisessä pesussa väriä harmaaseen kankaaseen, mutta onneksi sain tämän toisessa pesussa värinkerääjäliinojen avulla korjattua. Vähän nyt pelottaa miten tuon vaalean, hempeän vuorikankaan käy seuraavassa pesussa, toivottavasti kaikki ylimääräinen väri on nyt irrotettu ja paita pysyy värien osalta kunnossa loppuun asti...

Perjantaina muun porukan painellessa uimahalliin, jäin sitten leikkelemään kankaita ensimmäistä paitaa varten. Olen näitä Kahden-puseroita facebookin ompeluryhmässä ihastellut ja siitä innostuneena tilasin Mekkotehtaan kirjan, jota ystäväkin oli jo aikaisemmin suositellut. Kirjasta löytyy muitakin todella hyviä kaavoja jatkoa varten. Tytär on juuri nyt sen 128cm mistä kaavojen koot alkavat, joten tästä on varmasti iloa vuosiksi eteenpäin. 

Hiukkasen minua hirvitti tuon kauluksen ompelu, sen verran vähän ompelukokemusta mulla loppujen lopuksi on ja college-kangasta en ole ommellut ennen ollenkaan. Ensimäinen kaulus menikin ihan plörinäksi - ensin leikkasin sen kuvioihin nähäden väärinpäin, sitten ompelukone teki tenän ja koristetikkaus jäi ihan löysille silmukoilla ja vielä kun sitä aloin purkamaan, niin eikö ratkoja ollut jotenkin ihmeellisesti ruostunut ja länttäsin sitten kunnon ruostetahran keskelle vaaleaa kangasta. Se versio lensi roskiin ja ompelu jäi tauolle odottamaan lauantai-aamua, enemmän valoa ja tuoreita silmiä.

Lauantaina surauttelinkin paidan sitten nopeasti kasaan, ja siitä tuli i h a n a !! Vielä kun aurinkokin paisteli kauniisti, innostuin ottamaan kuvatkin saman tien ja nyt ne ovat jo täällä. Ihmeellistä ;) Tänään ompelin vielä toisen paidan ja yhdet housutkin, mutta ne eivät vielä päässeet kameralle. Niistä sitten joskus myöhemmin lisää. Jätskikankaan tilasin Verson puodista ja raidallisen Noshilta. Eikös tullut varsin herkullinen paita?

6 kommenttia:

  1. Ihana malli ja kuvat! Niin, ja oi ihana kun pääset ompelemaan mekkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän tyttö innostuu mekoista melko harvakseltaan, mut onneks tuossa kirjassa on paljon muitakin ihania kuin mekkoja :)

      Poista
  2. Tosi kivan mallinen paita, ja kaunis on mallikin! Kuten instassa jo kommentoin, mulla kovasti olisi ompeluhaluja, mutta jotenkin tämä piiiitkä tauko on nostanut aloittamiskynnyksen korkeaksi. Ehkä tämä tästä, yhden takin kaavat on jo leikeltynä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mulla on vastaavanlainen kynnys neulomiseen menossa. Todellakin kun taukoa kertyy, aloittaminen vaikeutuu hurjasti! Jos sulla on jo kaavat valmiina, niin ei mee enää kuin hujaus itse ompeluun ;)

      Poista