keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ







Löysin koneelta kesäkuiset kuvat String-hyllystä, jotka ovat unohtuneet julkaista.
Hylly elää meillä päivittäistä elämäänsä, siinä kun säilötään ihan käyttöastioita muun tavaran joukossa. Näkymä vaihtelee siis täysin sen mukaan mikä on pöydässä, mikä tiskikoneessa ja mikä vaikka keskellä sohvaa (en tunnusta omakseni). Kuvien ottoaikaan hylly oli näköjään kovastikin täynnä. Nyt maljakot, pallot, hepat ja kortit ovat saaneet väistyä huomattavasti valkoisemman näkymän tieltä. Välillä kun antaa silmän levätä valkoisessa, niin jo taas alkaa pikkutavaratkin näyttää mielenkiintoiselta ja houkuttelevilta.

Mulla alkoi tänään kauan odotettu L O M A klo 14. Mies totesi kuuden aikaan, että mä taidan olla niitä "lomasuorittajia". Enhän nyt siinä vaiheessa ollut kuin tehnyt alennusmyyntiostokset, suunnitellut seuraavan kahden viikon ohjelmaa ja maalannut&hionut pari tuolia... Niin ja johdattanut perheen syömään lomanaloitusjätskit jäätelöbaariin :) Toivelista on loputon, niinkuin aina tässä vaiheessa lomaa. Vain kaksi viikkoa aikaa, aiheuttaa oman haasteensa. Mutta mitään ei ole lyöty lukkoon, mitään ei ole varattu, tarkoituksella. Mennään sen mukaan miltä aamulla tuntuu, ja jos ei tunnu niin ei mennä. Pääasia, että kaikilla pysyy se fiilis, että ollaan lomalla! En mä koe, että suoritan, vaan elän ja nautin :)

15 kommenttia:

  1. Hyvää ja RENTOUTTAVAA lomaa ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Nupit on Tigerista, mut ei sopineetkaan siihen mihin aattelin. Ihan hyvin menee onneks vaan koristeenakin ;)

      Poista
  3. Mulla on vähän sama, suoritan muiden mielestä, mutta omasta mielestä Se on vaan elämistä!! :D Nauti lomasta, säät ainakin pitäisi olla kohdillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää elää ja tehdä kun kn kerrankin aikaa, eikä tartte kiskoa toppahousuja jalkaan hidasteeksi ;) kiitos! Sääkartat pistää hymyilyttämään: )

      Poista
  4. Ihanaa lomaa! Nauti nauti nauti ♡ Ihanalta näyttää stringin ulkoasu ja kiva kun se saa elää koko ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin lähti loma käyntiin Särkänniemellä ja mökkeilyllä :) Mäkin tykkään nyt, että String saa olla arkieläväinen ( hah, melkein oikea sana) :)

      Poista
  5. Ihanaa lomaa! Suorittaen tai ei, pääasia että on mukavaa, lomafiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää lomaa myös teille! Nää säät nostaa lomafiilistä kummasti entisestään ;)

      Poista
  6. Ihanaa lomaa!! Kelit ainakin tuntuu olevan kohdillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, multa ei kyllä moitteen sanaa löydy näille helteille =) Kiitos!

      Poista
  7. Nauti. Mä just tajusin, että meillä loma lähenee loppuaan. Mutta kesää on vielä jäljellä :)

    VastaaPoista