Rockii puupioni |
Piha vetää puoleensa, kun säät ovat jatkaneet hellimistään. Terassi ei ole maailman kutsuvin vielä, mutta pian kyllä, näin uskon! Kukkapenkin pionit nousivat hyvin talven jälkeen ja osa on jo nyt isolla nupulla. Niiden kaveriksi löysin vielä Sarah Bernhardtin alun, sen josta tulee niitä ihania vaaleanpunaisia palloja.Vadelmiakin tuli istutettua kolmen pensaan verran, kaikki eri lajikkeita.
Kasvilava tehtiin vanhasta ovenkarmista joka on viime kesäisen remontin jäljellä odotellut talon takaseinään nojaillen sorttiin pääsyä. Vielä kun reunaan nakutellaan etanaesteet ja saan siemenet sekä taimet multaan niin toivon uskon, että siitä tulee hyvä. Siinä ei ehtinyt kissaa sanoa, kun tyttö huomasi tilaisuutensa tulleen tuoretta multaa lavalle kipatessa, nakkasi sukat harkkokasaan ja hyppäsi "tasoittamaan" multaa. Uskomatonta, että näitä paljaita multavarpaita pääsee kuvaamaan jo huhtikuun puolella!
Pihalta löytyy aina oheistekemistä. Vanhat erittäin ränsistyneet pajuruukut suhautin spraylla mustaksi, ja niin saavat nekin jatkaa palvelustaan vielä ainakin tämän kesän. Talvella pohjansa tipauttanut ruukku taas osoittautui juuri passeliksi ohjaamaan rännistä valuvaa vettä salaojaputkea kohti. Kottikärrytkin korjattiin jälleen käyttökelpoiseksi. Ruostuneista puutarhasaksista tuli betoninsekoittimet. Hyvin on päästy hyödyntämään vanhaa romua uusiokäyttöön. Hieman on rujot näkymät vielä, mutta pian on hommat hanskassa ja kesä korjaa loput puutteet!
Tosi kauniita kuvia. <3
VastaaPoistaTäällä on kans oltu pihalla, kuten aika monessa muussakin kodissa. Pitäisi hommata vielä terassikalusteet, grilli ja odotella pysyvästi lämpöisiä kelejä, jottain voin istuttaa yritit uuteen istutuslaatikkoon. Kesä. <3
Voi kiitos Marjukka <3
PoistaNyt on ollut kyllä pihailun prime-time säiden ollessa huipussaan :) Hyvältä kuulostaa sun suunnitelmat! Tulisipa oikein pitkä ja kaunis kesä!
Oi että, siellähän on jo kevät tosi pitkällä! Nuo pioninnuput <3. Täällä kans sormet syyhyävät jo istutuspuuhiin :).
VastaaPoistaNo joo, täällä on kevät tosi aikaisessa! En valita, on tosi ihanaa :) Pikku hetki vaan ja teille iskee kunnon idän helteet ;)
PoistaMitä enemmän mä luen pihallisten ihmisten kirjoituksia, sitä enemmän mua harmittaa, ettei meillä ole pihaa :(
VastaaPoistaAiniin, eiku on meillä, mutta se on about 60 muunkin perheen piha samalla.
Onnea ja nautintoa siis teille pihallisille.
Okei. tää kuulosti katkeralta.
Mut niinhän mä olenkin :D
Pihan ilot ja pihan riesat. Jotenkin kummasti sitä talvella kaipailee kerrostalon ja lumiaurojen maailmaan ;D Mutta onhan tää näin keväällä/kesällä ihana. Niinkuin oli teidän parvekekin <3
PoistaKiitos ja nauti sinä vuorostasi vaivattomuudesta ;)
Voi kun tännekkin tulisi intoa (samaa kun sisätilojen sisustamiseen) ulkohommiin, olen ihan onneton näissä jutuissa.
VastaaPoistaEi meidänkään pihalla tapahtunut viime kesänä yhtään mitään. Enkä osaa minäkään, mutta just nyt on yritys kova ;) Ota vaan rauhassa ilman stressiä, ehkä se into sieltä vielä ilmaantuu. Jos ei tänä kesänä niin seuraavana :) Aurinko tuntuu yhtä suloiselta joka tapauksessa!
PoistaIhana postaus :) Meilläkin on kaikki pihalla vielä ihan kesken vaikkei siellä mitään uutta tehdäkään. Kaikki on silti mullin mallin. Teidän terassista tulee kyllä varmasti tosi kiva!
VastaaPoistaKiitos Laura <3 Pihat näyttää kyllä aina keväällä mullin mallin olevilta, ennenkuin kunnolla vihertyy. Nyt on laudatkin ostettu terassia varten, toiveissa siis vahvasti, ettei tartte kesää noiden harkkojen päällä kököttää ;D
PoistaVitsi kuinka ihania pihakuvia, ihan tavallisista asioista! Miten nuo kottaritkin voivat näyttää noin hyviltä!! :D Meillä kans pionit puskevat kauniisti, mutta miten saisin ne kukkimaan runsaammin? Vihreää tulee tosi paljon, mutta kukkia vain muutama kourallinen.. Viime keväänäkin laitoin kunnolla kanankakkaa, mutta ei sillä juuri ollut vaikutusta kukintaan.. Kiva idea tuo spreijaus, olinkin unohtanut koko jutun! Ehkä varastossa on sittenkin käyttökelpoisia ruukkuja, kun ne spreijaa siisteiksi! :)
VastaaPoistaVoi kiitos Katri <3 Itsekin ihastuin tuohon kottis-kuvaan, siinä osui kaikki kohdilleen. Jotenkin se ei tuolla harkkokasan juurella näytä tällä hetkellä luonnossa yhtään niin ihanalta ;) Mä en valitettavasti osaa pioni-vinkkejä antaa, itsekin olen ihan noviisi. Lannoitetta ne kai aika paljon näin keväällä kaipaa, pitäisi itsekin käydä jotain ostamassa, mutta sit en kyllä tiedä, jos se ei ole sulla auttanut. Ehkä ne vaan lepäsivät viime kesän, ja räväyttävät tänä vuonna =)
PoistaSpraymaali auttaa kaikkeen, mä olen nyt suhutellut vähän sitä sun tätä, perästä kuuluu ;)
Ihanat kuvat! Aamulla ulos ja illalla sisään. Siitä tietää että kesä on jo aluillaan :)
VastaaPoistaKiitos Joanna <3 Juup, siinäpä se kesän varmin merkki, kuka sitä nyt sisällä viihtyisi kun on valoisaa ja lämmintä =)
PoistaIhania kuvia! Kevät saa aina innostumaan pihan laitosta...tai ainakin muut kuin minut ;) Tänä keväänä tosin meidänkin piha muuttuu leikkimökin myötä. Muuta ei taida jaksaa, vaan siirryn sisustamaan mökkiä :) Teidän pihaa voitaisiin kyllä tulla joskus ihastelemaan...eihän sitä tiedä, jos vaikka itsekin vielä innostuisi ;)
VastaaPoistaKiitos Sari <3 Näinhän se on, keväällä jaksaa puuhata ja sitten se enemmän tai vähemmän lopahtaa. Mulla ainakin. Täällä ei vielä ole kauheasti ihasteltavaa, ei nuo puutarhasakset ja kottikärry livenä niin ihmeellisiltä näytä ;D Mutta tervetuloa silti! Ja mekin halutaan sit nähä se leikkimökki =) Palataan näihin vaikka fb:n puolella.
PoistaTäälläkin on oltu pihalla enemmän ja vähemmän, tällä hetkellä tosin on sen verran taas yöpakkasia, ettei hirveitä istutuksia kehtaa tehdä..Mutta ihanaa on taas päästä kärräämään niitä iän ikuisia kivikasoja sinne ja tänne :)
VastaaPoistaOikein mukavaa vappua!
Yöt on ihan tosi kylmiä vielä! Ei mullakaan muuta ole tosiaan penkkiin asti päässyt kuin tuo pioni ja vatut. Tekis mieli laittaa kasvilava täyteen, mutta pakko kai se on vielä malttaa... Kiitos ja hauskaa vappua myös sinne! <3
PoistaIhania kuvia. :) Nyt vaan saisi tulla uudestaan nuo paljasvarvaskelit!
VastaaPoista