keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tyyli

Olen aina lukennut innolla sisustuslehtiä ja viime aikoina myös sisustusblogeja. Olen kiinnostunut sisustuksesta ja tykkään sisustaa ihan hulluna, mutta yksi suuri ongelma mulla on. Se oma vankka, vahva, tunnistettava tyyli multa puuttuu. Menen kuin tuuliviiri suuntauksesta toiseen. Ihastun yhteen tyyliin johon sitten vähitellen asuntomme muutamme ja eikös melko pian kun kaikki on valmiina silmää miellytäkkin jo ihan muut jutut. 

Tällainen seinäkirjahylly yhdellä tasolla meiltä löytyy ja se todennäköisesti tulee ideana siirtymään myös uuteen. Siihen ollaan tosi tyytyväisiä.


Tulevassa uudessa talossa en enää edes yritä uskotella itselleni, että pysyisin jossain tietyssä ikuisesti, mutta yritän miettiä mikä olisi se pohja missä asunnon ilmeen muuttaminen kävisi kivuttomasti, ilman suuria investointeja. Haluan siihen selkeän pohjan, jossa voi sitten vaihtaa väriä verhojen sekä muiden tekstiilien avulla kuten myös erilaisten sisustusesineiden ja taulujen & printtien kanssa.

Tässä on värin ja tuolin lisäksi myös ihana lattia


Muutimme reilu vuosi sitten kerrostalosta rivitaloon. Muutimme entisen ruskean sisustuksen hieman maalaisromattiseen tyyliin. Edelleenkin pidän maalaisromattisista jutuista paljon ja ihastelen sisustuksia kauniissa utuisissa kuvissa, mutta jotenkin se ei kumminkaan ole se meidän juttu. Tällä kertaa mies taisi kyllästyä vielä minuakin nopeammin.

Ihanaa valkoista eri sävyissä, rosoisia pintoja, vanhan ajan tunnelmaa


Kukkakuoseja, pastellisävyjä, nitä mun entisiä ihastuksia. Edelleenkin kauniita, mutta ei enää omaan kotiin. Luulisin ;)


Tällä hetkellä mua miellyttää ihan hurjasti sellainen oikein graafinen ilme. Suorat linjat, ja selkeät perusvärit.


Olen jopa todella ihastunut keltaiseen, jota en ole oikein koskaan ennen voinut kotiini kuvitella


Mustavalkoharmaata pohjaa on helppo värittää kauden mukaan vaikka millä sävyllä


tai tuoda uutta ilmettä erilaisilla printeillä


Välillä näkymä voisi olla vaikka näinkin räiskyvä


Tämä ilme miellyttää tällä hetkellä ihan hurjasti, mutta huonekaluja me ei kyllä voida noin vahvoissa väreissä ottaa. Niihin kyllästyminen on ihan varma juttu.


Tämän kuvan tunnelmasta tykkään kovasti. Mutta siinä on paljon sitä mitä meiltä juuri nytkin löytyy. Eli sittenkin vanha tyyli vain hieman jalostettuna eteenpäin..? Musta-valko-harmaa pohja, se on varma. Mutta muuten tässä sitä riittääkin pohtimista.


Hitsi näiden kuvien lainaaminen on vaikeaa, kun läheskään kaikkiin ei tunnu löytyvän alkuperäistä lähdettä mistään. Siksipä monta ihanaa jäikin nyt julkaisematta. Pari tässä on mukana jotka olen bongannut Pinterestistä ja joissa lähteeksi on mainittu toinen kuvapalvelin. Tai joku blogi josta tie vei toiseen blogiin ja sieltä taas kolmanteen... Poistan tietenkin, jos jotakuta häiritsee. Mun suosikkikuvat ja tyylit löytyvät itseasiassa noista seuraamistani kotimaisista blogeista, mutta niistä en viitsinyt kuvia lainata. Niissä voi kukin käydä uteliaisuuttaan kurkkimassa.

11 kommenttia:

  1. Kaikissa kuvissa oli jotain ihanaa.
    Itsekin tykkään todella paljon erilaisista tyylistä ja meidän kotimmekin näyttää ehkä hieman sillisalaatilta, kun en osaa päättää yhtä tiettyä linjaa.

    Pidän muutes todella paljon toillaisiista vetimettömistä keittiönkaapeista. Mietin sellaisia meillekin, mutta tulin siihen tulokseen että ehkä ne vetimet ovat kuitenkin käytössä hyvät vaikka eivät niin kauniit kuin ilman. Oletko sä miettinyt tuleeko teidän uuteen keittiöön vetimiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muutkin "sekoilee" tyylistä toiseen :)

      Juurikin tuollaisia vetimettömiä ovia ollaan suunniteltu. Musta ne on niin tyylikkäitä! Kokeiltiin niitä jossain keittiöliikkeessä ja ne tuntui hyvältä. Integroidun tiskikoneen ja jääkaapin kanssa ne on aika raskaat, tarttee hyvät näppivoimat. Mutta ajateltiin että se on vaan hyvä jos se vaikka pitäis lapset sieltä omin lupineen poissa ;D

      Poista
  2. Tää ob aihei,jota ollaankin pohdittu monesti. Miksi olla tällänen tuuliviiri? Lohduttavaa kyllä, että löytyy sielunkumppaneita, joiden kanssa jakaa "tuska".Hih. Mutta kannustan kovasti noihin selkeisiin linjoihin ja perusväreihin, niihin on sitten helppo muuttaa yltiöromanttista taikka enempi graafista ilmettä. Pelkkä tyyny sohvalla tai matto lattialla antaa ihan toista ilmettä.Kuten verhot/verhottomuuskin. On teillä ihanaa pohdittavaa, meneekö miehn kanssa ajatukset miten yksiin?

    Mulla on oari kirjaa, jotka voisi sua kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sä olit nopeempi tuon tähden kanssa, mutta päätin nyt silti laittaa minäkin ;) Ainakin hetkeksi.

      Tää on todellakin lohduttavaa, että on muitakin jotka vähän hakee sitä juttuaan. Voidaan aina vertailla kokemuksia ja etsiä uusia ihastuksen kohteita, hah! Mutta nyt on selvää että peruslinjojen on oltava selkeitä niin voi säätää sitten kaiken muun kanssa rauhassa ikuisesti ;) Kyllä meillä osittain menee. Osittain sitten taas ei. Mies ehkä hakee vielä enemmän sellaisia persoonallisia ratkaisuja, jotka mä tällä kertaa haluaisin jättää välistä. Siis pysyvien pintamateriaalien osalta. Muuten kaikki hieman erilainen innostaa muakin kovasti :)

      Kirjat otan mielellään lainaan! Just jotain netissä kattelinkin että vois olla kiva. Ota seuraavan kerran mukaan kun nähdään, tai voin käydä hakemassakin joku päivä!

      Poista
    2. Huomaa,että on aamulla viiden aikaan kirjotettu tuo edellinen kommentti :/ Me täällä taistellaan, että ostetaanko pimennysverhot vai laitetaanko vanhat RUSKEAT verhot ikkunaan huonetta pimentämään. Arvaa kumman kannalla oon? :)

      Kirjat saat heti kun nähdään!

      Poista
    3. Ja tuo tähti oli vaan pakko :D

      Poista
    4. En mä huomannu siinä mitään outoa, ite ihan yhtä pihalla lukee sujuvasti mitä vaan ;D Meillä ei pimennysverho auttanut yhtään, tänäänkin taas puol kuus ylös, mut toivottavasti teillä tehoaa! Mä voin vaihtaa kirjoja vastaan lainaan yhden verhon joka ei ole ruskea :)

      Poista
  3. Ihania ja inspiroivia kuvia! Kyllä tuo mun korvaan kuulostais hyvinkin siltä että tiedät mitä haluat :)

    Mulle on kahden remontoidun kodin myötä löytynyt ihan oma tyyli, ei siis "oma" sillä persoonallisella tavalla, mutta mulle sopiva ja mun näköinen. Siinä on vaikutteita maalaisromanttisuudesta ja modernista, siinä on valko-harmaa-musta pohja ja sujuvasti vierekkäin vaikkapa just keltaista ja vanhaa valkoista, uutta ja rosoista vanhaa. Mustikkamäen suhteen näen kaikki huoneet jo valmiina mielessäni ja tiedän täysin mitä sinne haluan (en vain ehkä ole löytänyt kaikkea vielä ;).

    Ja hymy vaan teidän tähdillenne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä mä tiiän mitä mä taas just tällä hetkellä haluan ;D

      Sun tyyli kuulostaa just siltä mikä musta on just nyt tosi kaunista! En malta odottaa että näen sitten niitä Mustikkamäen kuvia!

      Hih, meillä on täällä nyt kunnon tähtisikermä :)

      Poista
  4. "Kärsin" vähän samanlaisesta ongelmasta. Tykkään paljon graafisuudesta ja yksinkertaisuudesta, toisaalta tykkään erilaisista esineistä ja väreistä, vanhasta ja uudesta. Kammoan täysin valkoista, mutta saatan kyllästyä väreihinkin nopeasti. Olen kanssa päätynyt, että pohjalla olisi valkoista, mustaa, harmaata ja ehkä puutakin ja sitten kevyemmillä sisustuselementeillä (tekstiilit, koriste-esineet, taulut yms.) toisi sitä väriä mikä milloinkin tuntuu kivalta.

    Sen olen huomannut, että yritän ajatella huonekaluja siten, että ne voi sijoittaa huoneeseen useammalla eri tavalla. Ja nimenomaan ne isoimmat huonekalut. Esim. meillä on iso makuuhuone (25neliötä). On ihanaa, että sängyn voi sijoittaa kahdelle eri seinälle ja huone pysyy siltä toimivana (haastetta tosin tuo se, että kahdella seinällä on ikkunat, kolmannella ovi ja yksi seinä on pelkästään vaatekaappeja). Kun niinkin ison huonekalun saa sijoitettua eri paikkaan, tuntuu huonekin kuin ihan uudelta. Ja avot, tuli halvaksi sisustaminen. Olohuoneen sohva on ostettu edelliseen asuntoon ja se on sellainen divaanisohva. Siinä se "divaaniosa" on tähän nykyiseen olohuoneeseen ihan väärällä puolella eikä sohva satu kuin yhteen kohtaan olohuonetta. Raivostuttavaa!

    Voi muuten kyllä olla, että sitä omaa tunnistettavaa tyyliä ei vain itse osaa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ihan samassa veneessä sitten ollaan ja ratkaisukin on sama :)

      Silloin kun on suuret huoneet on kiva kun tavaroiden järjestystä voi vaihdella. Meillä on tosi pienet huoneet jo nyt, eikä ne uudessa kasva, joten aikalailla yhden paikan mahdollisuuksia on monessa huoneessa. Tosin eihän ne meillä toki silti pysy yhdessä paikkaa, vaan aina niitä kokeillaan uuteen paikkaan jos vaikka sittenkin. Ja viimeksi nykyisessä olohuoneessa se kannatti, sillä se mitä pidettiin ihan "hahhah, no koitetaan, saahan ne heti takaisin" olikin tähän huoneeseen se oikeasti ihan paras vaihtoehto =) Sohva meillä vaihtui edellisestä asunnosta muuttaessa, ja niin taitaa käydä taas. Jotenkin musta tuntuu, että useat sohvat on vähän niinkuin yhden asunnon sohvia - siis kun ne valitaan tiettyyn tilaan, ne on tosi vaikea saada sopimaan seuraavaan :-/

      Tuo viimeinenkin voi olla totta. Mulla kyllä tosiaan maku ja tyyli vaihtuu tiuhaan. Mut kai siellä ne peruselementit pysyy vaikka ei aina siltä tunnukaan :)

      Poista