lauantai 31. tammikuuta 2015

TRIKOONPEHMEITÄ UNIA






Tämä vuosi on kierähtänyt aikamoisella kiirellä käyntiin. Työn ja opiskelun yhdistäminen on tuottanut jos jonkinlaista projektia niin päiviin kuin iltoihin ja viikonloppuihinkin. Hauskaa vaihtelua työpäiviin on tuonut mm. viime viikkoiset Educa-messut joihin pääsin mukaan esittelijäksi ja ensi viikolla tuleva Tukholman huonekalumessuvisiitti. Ensimmäisistä en kuvia ehtinyt ottamaan (eikä siellä nyt näin vapaa-aikaan liittyvää juuri ollutkaan), mutta jälkimmäisissä koitan ensi viikolla tsempata ja voin jotain laittaa tännekin jos vaan teitä kiinnostaa?

Kiireiset päivät vaativat hyvät yöunet ja joulusta lähtien meillä onkin nukuttu erityisen pehmoisesti. Joulupukki muisti meitä Casa Stockmannin trikoo-lakanoilla (tai jersey nimellä noita myyvät) ja ai että miten mukavalta tuntuu näin talvi-iltaisin niihin kietoutua kuin jättimäisen t-paidan sisään. En nyt saanut niistä muuta kuin ryttymytty-kuvia aikaiseksi, mutta eipähän ne lakanat sänkypeiton alta näkyisikään ;) Lakanat on kaksipuoleiset, niissä on käytetty kahta hyvää harmaan sävyä jotka näkyvät luonnollisimmillaan tuossa alimmassa kuvassa. Eilisten firman synttäripippaloiden jälkeen jäi unet vähän lyhyeksi, joten tänä iltana sukellan peiton alle vielä tavanomaistakin iloisempana :)

tiistai 20. tammikuuta 2015

IKEAN UUTUUKSIA KEVÄÄSEEN 2015














Aina kun mietin, että nyt on meidän nurkissa tarpeeksi Ikeaa, niin eiköhän siellä julkaista uusi mallisto. Ja aina sieltä uutuuksien joukosta löytyy jotain, mikä houkuttaa sen verran, että on sitä päästävä luonnossa ainakin katsomaan. Joskus etukäteen ihastuttanut onkin paikan päällä  jotain ihan muuta kuin mainoskuvien tuoma mielikuva (ei niin positiivisessa merkityksessä), ja joskus taas jollekin löytyy suorastaan pakottava tarve. 

 Taas on helmikuussa tulossa paljon uutuuksia ja poimin tähän nyt niitä mitä haluan päästä vilkaisemaan. Jotain ihan vaan mielenkiinnosta, jotain orastavaan tarpeeseen. Ja jotain ihan vaan siksi kun nuo kuvat on niin nättejä ;) 

 Olen jo pitkään ihmetellyt, että ihanko oikeasti kylppäriin on täysin mahdotonta löytää shampoille ja muille suihkukamoille mitään kivempaa ratkaisua kuin imukuppihyllyt tai susirumat muovikärryt. Nyt innostuinkin uuden Sprutt-kylppärimalliston korikärrystä aivan erityisesti. Sen kohdalla toivon, että se ei tuota pettymystä! Myös keittiöön suunnattu Risatorp kärry ja korit ihastuttavat kovasti, samoin kuin paperinen Krusning ruttuvalaisin. 

Miltäs tuntuu, löytyykö sulle jotain?

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

JUOMALASIRAKKAUTTA







 Olen pitänyt silmäni visusti erossa aleista ja muistakin shoppingeista (paitsi työpaikan tulevan gaalan aiheuttaman mekkokriisin alaisista riepukoista), mutta kun ystävä vinkkasi, että Iittalalla on haaveilemani Sarjaton-lasit hyvässä tarjouksessa, niin pakkohan se oli kurkata. Ja kun ale oli niinkin hyvä kuin puolet pois, niin tuli niitä sitten jokunen joululahjarahoilla ostettuakin.

Ai että olen ihastunut noihin laseihin! Niin ohutta lasia, että melkein päätä huimaa niitä tiskikoneeseen laittaa, mutta kun sen ne lupaavat kestää ja ihan arkikäyttöön ne halusin, niin siellä ne ovat nyt pyörineet ja ehjänä säilyneet. Voin sanoa, että muuten niin vaikea riittävä vedenjuonnin muistaminen on huomattavasti helpottunut ja ihan vaan perus kaalilaatikko pakastepuolukoilla maistui lasien kotiuttamispäivänä gurmeelta kun välillä hörppäsi vettä uudesta, sirosta ja niin kauniista lasista :)


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

ONNELLISTEN OMPELIJOIDEN FIMO-ILTAMAT







Onnelliset ompelijat kokoontui jälleen, tällä kertaa Hannan kotona ja fimoilun merkeissä. Meistä ei kukaan ollut ennen fimoilla pahemmin muotoilut, joten ihan kokeilun ja yrityksen kautta mentiin. Harvinaisen yksimielisiä oltiin värivalinnoissa, joten kaikkien korut valmistuivat mustan, valkoisen, harmaan ja nuden sävyissä. Tuli kaulakorua, korvista niin nappeina kuin roikkuvinakin, magneetteja ja varmaan vielä jotain mitä en muistakaan. 

Alussa pöytää koristi fimo-kakku, myöhemmin siirryttiin Hannan herkulliseen feta-piirakkaan sekä Miran marenkiunelmaan. Hitsin koukuttavaa puuhaa tuo fimoilu oli ja aika herkkuja tuli noista koruista (vaikka nuo vaaleammat vähän karvaiseksi jäivätkin :D)! 
Tässä iloisessa seurassa taitaa onnistua kaikki ja mukavaa on aina <3

Yläkuvat Hannan luota, alakuvissa mun väkerryksiä.




maanantai 5. tammikuuta 2015

SULOISEN PEHMEÄ, KETTUMAINEN KAULALIINA





Vielä yksi puuhastelu, joka olisi kuulunut viime vuoden puolelle. Ennen joulua en tätä voinut julkaista (vaikka epäilenkin ettei 2v kummityttö ihan hirveästi blogeja selaile) ja sitten kuvat unohtuivat kansioon, kuten joskus tapana on.

Neuloin kummitytölle joululahjaksi kettumaisen kaulaliinan Muumurun kettuliinan ohjeella. Oranssi ei ollut tällä kertaa oikea väri ja päädyin lopulta harmaaseen. Kun tein naamankin vähän eri tavalla kuin ohjeessa, niin lopputulos muistuttaa ehkä enemmän huskyä kuin kettua, mutta söpö se on silti.

Langaksi valitsin Extrafine 100% merinon, toivottavasti se ei pientä käyttäjää kutittele. Koska lanka on ohuehko, lisäsin silmukoiden määrän ohjeen 22:sta 28:aan. Omat lapset tilasivat sovituksen jälkeen itselleen samanmoiset ja sehän kyllä sopii, kun tämä oli mukava, helppo ja nopea neulottava. 

lauantai 3. tammikuuta 2015

UUDEN VUODEN KAUNISTUS





Vuosi vaihtui meillä iloisissa merkeissä ystävien kanssa. Tai tarkemmin ottaen, ei meillä vielä ehtinyt vuosi sinä aikana vaihtua, oltiin ennemminkin Thaimaa/Filippiinit aikataulussa lasten nukkumaanmenon kanssa. Herkuttelua, lasten leikkejä ja vähän rakettien bongaamista ikkunoista. Mukavaa yhdessäoloa, jota alkanut vuosi tuo toivottavasti paljon mukanaan kaikkien ystävien kanssa.

Onnistuin joulun alla löytämään marketista kolmivanaisen amarylliksen, joka kukki jouluna yhdellä vanalla ja nyt vuoden vaihtuessa kahdella. Täydellinen ajoitus kauniiden kukkien lisäksi. Mielellään tuohon on katseensa vanginnut sen sijaan, että olisi kurkkinut ikkunoista taas jatkunutta vesisadetta ja hankien katoamista. Valkoisena tämä on minusta SE kaunein joulukukka.

Vähän jännittää mitä alkanut vuosi tuo mukanaan. Muutoksia on luvassa, mutta minkälaisia, niin se selviää itsellenikin vasta aikanaan. Vuoden alussa on helppo luvata nauttia tästä hetkestä, niiden kuntokuurien ja herkkulakkojen ohessa ja olla murehtimatta huomisesta, tai ainakaan ylihuomisesta ;) 

Mitenkäs siellä, teitkö uuden vuoden lupauksia tai osaatko aavistella millainen vuosi on tulossa? :)