torstai 28. helmikuuta 2013

Ikea Stockholm 2013 + uusi (pesukone) pulma

Nythän me vasta pulassa ollaankin, kiitos teidän loistavien tv-tasovinkkien! Miten olinkin unohtanut Iskun, Room21:n ja Muuramen? Ihan uutena tuttavuutena tuli vielä sellainenkin kuin Blue suntree. Paljon löytyi hyviä vaihtoehtoja, niissä riittää pohtimista. Yksi ehdotus kuitenkin laittoi mietinnän jäihin huhtikuuhun saakka. Hanna mainitsi Ikean uuden Stockholm 2013 malliston, jota piti tietysti mennä myös kurkkimaan. Senkin olen jotenkin kaikessa kiireessä onnistunut aiemmin kokonaan missaamaan.


Paljon kaikkea ihanaa, mukaan lukien hyvät tv-taso vaihtoehdot.
Tai mahdollisesti hyvät, mittoja kun ei vielä ole kai tarjolla missään..?
Eniten ihastuin tähän


Tosin tällä värityksellä:


Matalakin malli löytyy.


Pahoin vaan pelkään että leveys tulee olemaan 180, jolloin se on meille liian leveä :-/ Onkohan nuo kaikki samalla jalustalla jolloin kaikissa on lähes sama leveys..? Toivotaan että yksi malli löytyisi alle 150 leveänä. Ja että tuo valkoinen on valkoinen eikä kermainen, niinkuin vähän kuvissa häivähtää...

Muutakin kivaa on tarjolla, kuten tämä pikkupöytä


sohva


matto



tai vitriini


Melkein pelottavan paljon ruskeaa on tarjolla, enkä siten ihan täysin lämpene näihin kokonaisuuksiin omaa kotia ajatellen, mutta pieniä paloja poimisin mielelläni. Kolahtaako teille?
Lisää kuvia täällä.

Facebookista löytyy tieto, että mallistoon pääsisi ennakkoon tutustumaan Galleria Esplanadiin 15.-23.3. avattavaan "Ikea olohuoneeseen". Kyllä kiinnostaisi, mutta ei taida aika riittää keskusta visiittiin. Mallisto tulee myyntiin 2.4., joten se on sitten muuton jälkeisen ajan heiniä.

******

Nyt kun pääsin kyselyn makuun ja huomasin miten hyvää tietoa teiltä löytyy, niin on uuden kysymyksen vuoro. Löytyykö keneltäkään kokemusta noista kuivaavista pesukoneista, eli pyykinpesukoneista joissa on myös kuivausrumpu samassa? Nykyinen pesukone vetelee viimeisiään, linkoaa milloin huvittaa ja pesee oikeastaan vaan 60-ohjelmalla, joten seKIN vekotin tässä on muuton yhteydessä uusittava, huoh. Tämmöinen yhdistelmä olisi hyvä tilansäästön kannalta, mutta miten muuten. Hoitaako hommansa hyvin? Tänään iskin silmäni maaliskuun Stockan kantistarjouksen LG:n kuivaavaan höyrypesukoneeseen 9/6kg joka paperilla kuulostaa hyvältä meidän tarpeisiin, mutta onhan noita monia muitakin.


Postaus ei sisällä mitään mainospaikkoja, vaan ihan omaa kiinnostusta kyseisiin tuotteisiin.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ihana yllätys + pulma

Onni potkaisi ja voitin Saa kurkistaa-blogin ystävänpäivän arvonnassa kolme ihanaa Mintun itse piirtämää printtiä! Olipa varsinaisen iloinen alku tähän viikkoon kun maanantaina ilmoituksen sain ja tänään jo poimin kuvat postilaatikosta. Aivan ihania ovat luonnossakin, tykkään kovasti kolmioiden värityksistä. Ja tuo timantti on vaan niin tyylikäs!


Piti heti pelastaa raameihin etteivät vaan mene ruttuun kesken muuton. Pienet kolmiot saivat tilapäisen paikan olohuoneen lipaston päältä


Ja toiset kaksi saavat nyt viihtyä tämän tuunatun cd-kaapin päällä. 
Muuton jälkeen näkisin näissä oivan kollaasin alun.


Mintulla oli kai aikeissa laittaa printtejä myyntiinkin, joten kannattaa kurkistaa Saa kurkistaa-blogin puolelle jos samanlaisia tekee mieli. Ja muutenkin blogista löytyy aina paljon kaikkea ihasteltavaa.

EDIT: tässä vielä suora linkki pieneen printtikauppaan :)

*****

Miten voikin saada aikamoisen päänsäryn aikaan sellaisesta aiheesta kuin tv-taso!? Niitä olen nyt pari päivää selannut ja selannut ja eihän tästä tule mitään. Aina on joko liian leveä, liian korkea, liian matala, vääränlaiset jalat, vääränlaiset ovet, ei löydy sopivassa värissä, liian kallis, liian yleinen, liian outo, liian tylsä, liian erikoinen jne.

Tärkeimmät kriteerit: leveys 120-145cm (seinä takana on 170cm). Pitää syödä ja piilottaa sisäänsä pari alle 30cm syvää laitetta ja häivyttää mukaan 42Lx30Sx16K cm etukaiutin. Vieressä olevan mustan 82cm korkean, 23 leveän ja 30 syvän kaiuttimen piilotus plussaa. Mieluiten valkoinen, sirot jalat, korkea profiili lattiasta. TV voidaan pultata myös seinään. Valkoisen sijaan voi olla myös aito ja täydellinen 50-luvun senkki / taso. Hinta mielellään (reilusti) alle tonnin, täydellisen yksilön kohdalla joustonvaraa on. Löytyiskö (löytyyhän!) teiltä ehdotuksia (älkää sanoko bestå)?

Tässä jotain mielessä pyöriteltyjä:



Aikalailla ruotsalaista, parin tanskalaisen säestämänä.
String oli eilen se täydellinen, mutta siihen ei saada etukaiutinta oikein mitenkään järkevästi (ei varmaan tarvitse sanoa montako kertaa olen noita kaiuttimia tässä kironnut..?).
Voice Alento olisi ehkä nyt eniten mieleen, mutta kallis.
BoConceptin alempaa Fermoa ei kai saa kuin harmaana..?
Miehen Ikea-kiintiö on melko äärirajoilla.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Sitten siinä kävikin niin...

... että meille tuli hoppu!

Meillä piti olla vielä reeeeeilusti aikaa ennen muuttoa. Myytiin oma asuntomme itse kätevästi naapureille muutama viikko sitten. Naapurit laittoivat sitten omansa myyntiin. Kaikki ajateltiin että muutto olisi toukokuussa, mutta sanottiin että jos on pakko voidaan muuttaa 6.4. No, ostajien ostaja ratkaisi ja meillä on nyt tasan kuusi viikkoa muuttoon. Kuusi!!

Meinaa "vähän" stressiä pukata. Talon remontti ei ole vielä lähelläkään valmis. Tässä pitäisi samalla käydä töissä ja hoitaa lapset ja pakata. Ja tehdä 5 töihin liittyvää koulutusta. Järjestellä lasten tulevat hoitokuviot. Etsiä anopille asunto. Ja muuttaa!! Oho.


Mitä tekee hän? Potee kotona flunssaa kun mies raataa rempan kimpussa. Mun piti vaan levätä kun en näköjään yölläkään ikinä saa/osaa nukkua tarpeeksi. Meinasin lukaista ja ihastella uusia kirjoja. Niitä en ole vielä avannut. Tyhjensin lasten vaatekaapeista kaikki pienet pois; pakkasin kassit muutamaan ystäväosoitteeseen, yhden uffille ja yhden roskiin. Naputin ison kasan Huutikseen. Siivosin. Neuloin villasukkaa. Valmistelin illallisen. Käytiin kaupassa. Yskä jatkuu, ihme. NYT istun ja lepään. Odotan Putousta. Piirsin myös vähän (eilen). Seuraavaksi opettelen priorisoimaan ;)

torstai 21. helmikuuta 2013

Piirtämisen ilo!

Olen ollut pitkään sitä mieltä että en osaa piirtää yhtään. Ne kuvat mitä mielessäni näen, eivät siirry paperille eivät sitten millään. Joten olen antanut olla, vuosikausia. Kuvataiteellisen ilmaisuni olen suorittanut öljyväreillä maalamalla tai savesta muovaamalla enkä niihinkään välineisiin ole koskenut vuosiin. 

Mieheltä löytyisi sähköinen piirtopöytäkin josta saisi tietty printtejäkin, mutta ehkä nää perinteiset metodit riittää mulle...

Muistin miehen piirustustarvikkeiden joukosta kaksi suloista piirustusopasta ja päätin huvikseni eilen illalla hyvin skeptisenä kokeilla että saisinko kirjojen ohjeilla yhtään mitään aikaan. Olen ollut hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei piirtämistä kirjoista opita, mutta voi niistä näköjään saada hyvän startin. 


Piirtäminen vei mukanaan. Nyt en haluaisi mitään muuta tehdäkään. Olen etsinyt lasten tulevaan huoneeseen kivoja printtejä, nyt taitaa lapsiparat saada äidin tekemän palatapetin ;DDD

Keskellä ihan ensimmäiset pupuset

Tai ainakin ison kasan värityskuvia.


Lapset tunnistivat tästä kuvasta heti itsensä. Saanko esitellä: Isosisko ja Pikkuveli, E&V.


Tässä kuulemma äiti-pupu ja isi-karhu


Piirtämisessä on sekin kiva, että mukaan saa sellaisia elementtejä joita ei ole raaskinut / saanut ajoissa aikaiseksi ostaa. Kuten Mini Rodinin pandamekon, Beau Lovesin rusettipaidan ja Brion kirahvin ;)

maanantai 18. helmikuuta 2013

Iso säästö (ajassa ja rahassa) = nettishoppailua

Meidän ensimmäinen ulkomainen nettiostos tehtiin vuonna 2003 kun tilattiin meille ensimmäinen digikamera Belgiasta. Vähän jännitti tuo toimenpide kun siihen aikaan netistä ostamisesta monet niin kovasti varoittelivat, mutta hyvin meni ja säästettiin iso raha. 

Lasten synnyttyä olen tottunut tilaamaan melkein kaikki lastenvaatteet ja -tarvikkeet netistä. Nopeaa ja helppoa kun sen saa tehdä rauhassa illalla lasten jo mentyä nukkumaan. 

Nyt tuli sitten täräytettyä isoin nettiostos ikinä. Isoin sekä arvollisesti että kooltaan. Virolaisessa e-kodinkoneissa oli (ja on huomiseen asti) sopivasti tarjouskampanja menossa, joten ostettiin meille jääkaappi. Juuri äsken, joten vielä en osaa toimituksesta sanoa mitään. Säästöä siihen että ostettaisiin se tuosta meidän naapurikaupasta tuli 400euroa. 






Joo, SMEG sen pähkäilyn lopulta voitti. Loppusuoralla vaikuttivat eniten koko (80litraa isompi kuin  se Bosch ja sentin yli sen korkeuden mitä mittaamalla speksattiin) sekä mahdollisuus saada kaappi vasenkätisenä. Näin se avautuu kohti keittiötä, eikä olohuonetta, mikä minusta tuntui tärkeältä. Väri on musta.


Musta on myöskin eilisestä paketista kuoriutunut Vitran uten silo, kuten hyvin arvasittekin. Ajatuksissani tuo on hyvä pari ja musta väri sitoo jääkaapiin keittiöön vaikka sijainti aavistuksen hassu onkin. Tosin ei se enää minusta edes ole hassu, vaan juuri sellainen kuin pitääkin :) Tämänkin kanssa "säästettiin" aika paljon kun saatiin se Nestistä 20% alennuksella viimeisenä alepäivänä. Lokerikko saa jatkaa laatikossa oleiluaan vielä tovin, siihen asti että pahin rakennuspöly laskeutuu.

////////////

Piti hieman harrastaa tätä tyypillistäkin nettishoppailua.
Olen tähän asti ollut aikalailla despootti lasten vaateostoksissa, vaikkakin sitten saavat aika pitkälle kaapista valita mieleistä päälleen. Tytär (3,5v) pukee juhliin ja kyläilemään omasta tahdostaan yleensä mekon ja silloin saa laittaa kampauksenkin, mutta arkena toivoo itselleen "poikien vaatteita" eli t-paitaa, farkkuja ja lippistä. Neulomani lippapipo on ollut pelastus talvisiin aamukiistoihin. Ensi syksynä pitäisi muistaa olla ostamatta pitkähihaisia ja keskittyä vain pariin hyvään huppariin. Jaarittelun jälkeen lopputulokseen, eli valittiin nyt yhdessä lasten kanssa pari uutta t-paitaa. Mentiin suoraan Nextin sivuille, sieltä meidän kesävaatteet ovat pääosin aina tulleet. Kivat paidat sieltä löytyikin taas.


Poika, kohta 2v, ei halunnut muuta kuin keltaisen paidan. Tänään kun paketti tuli, poika kirmasi ympäri olohuonetta paita&vaippa päällään, mustat kumpparit jalassa ja huusi "minä isto näppääjä, minä isto näppääjä" (Risto Räppääjä). Tytär puki silmälasipaidan, aurinkolasit ja tennarit ja oli tietysti "viiveä venna" (Viileä Venla). Tämmöiset coolit neonpinkit tennarit siis myös samasta paikasta.



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Virkattu lokerikko

Pääsin lopultakin ohikulkiessa puikahtamaan hetkeksi Lankamaailmaan, mutta eipä siellä ollutkaan tällä kertaa mitään mitä olin toivonut. Tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut poistua, kun mukaan tarttui herkku korallirulla. Niitäkin oli vain yksi, joten hetki meni virkatessa ja purkaessa kun yritin miettiä että mihin se riittää ja missä olisi eniten edukseen. Sitten taas lisää virkkausta ja purkamista kun lokerikko haki muotoaan ja tällainen siitä sitten sitten tuli. Käsityökamoille tai lastenhuoneeseen, aika näyttää. Taskut on kyllä vielä uudessa tarmon puuskassa pakko irroittaa ja suoristaa. Useampi 4-5 tunnin yöunivuorokausi putkeen (kuopus ei tajua nukkua), niin ei näköjään onnistu asettelu ei mitenkään. Onneksi kuvakulmilla voi hämätä edes jotain ;)






Inspiraation lähteenä toimi myös reilu viikko sitten tilaukseen pistetty isompi lokerikko. Toimitusajaksi luvattiin Nest.co.uk:ssa 3-4 viikkoa, perjantaina toi lähetti paketin kotiovelle.
Joko nyt arvaatte mikä siihen keittiön mustalle seinälle tulee? :)

perjantai 15. helmikuuta 2013

Maija Poppasen laukku

Mua on itseäni niin huvittanut käsilaukkuni sisältö viimeaikoina, että piti ihan purkaa mitä sieltä tällä erää löytyy. Töissä lounasaikaan olen yrittänyt etsiskellä lounareita milloin lattiakaakeleiden, milloin lasten likaisten sukkien ja pikkuautojen lomasta. Ihan "parhaimmillaan" ei sisältö ollut tällä kertaa, mutta aikalailla mielenkiintoinen silti. Kertoo paljon tästä elämänvaiheesta. Laukku on vetoisuudessaan kyllä ihan yliveto. Näiden tavaroiden lisäksi siellä majoi myös kuvien ottaja: NikonD90 lisäsalamansa kera, joka ei ihan maailman pienin kamera ole.


Mitä siellä pitäisi olla (ja onkin): Marimekon täydellinen nahkalompakko, Marimekon pussukka kaikenlaisia bonus- ja jäsenkortteja varten, lounareita, purkkaa, huulirasvaax2, työpaikan avaimet, hygieniapussukka ja mustekynä.


Vaihtuvat: maali-ja lakkapensseli (muistelen ostaneeni pari viikkoa sitten), maalimalleja, karmitulppia, särkylääkkeitä, nenäliinoja ja housuvaippa.


Kerääntyvät: suklaata lounaspaikan "lounariekstrasta", Ikean suklaata, Leonidaksen suklaata, ravintola Rullan kosteuspyyhe, paljon kuitteja, heijastin, tahmaisia pastilleja, minipurkka, päiväkodin kuulumisia, pojan kenkä (????) ja pipo. 


Suklaa on muuten siitä jännä juttu, että mulla pitää sitä aina olla saatavilla niin sitä ei tee mieli yhtään. Saavat rauhassa kulkea mukana viikkokausia ilman tarvetta. Mutta auta armias jos TIEDÄN että missään ei ole suklaata, niin vähänkö sitä on pakko saada sillä samalla hetkellä ja se ei sitten säilykään hetkeä pidempään...

torstai 14. helmikuuta 2013

Arvottu on!

Nyt on Onnenkoukkuja kirja-arvonta suoritettu. Paljon kiitoksia osallistuneille! Arvonta olikin tämän blogin ensimmäinen. Arpoja jaettiin 27kpl ja arvonta suoritettiin perinteisin menetelmin: nimilaput pipoom ja onnettareksi ilmoittautui vapaaehtoisesti 3,5v tytär. 


Pisimmän korren nappasi Minna, joka käyttäisi 18miljoonan euron lottovoittonsa näin:
Ostaisin unelmieni talon maalta. Tekisin kauan haaveilemani kaukomatkan. Antaisin vanhemmilleni osan voitosta, ovat minua niin paljon elämäni aikana auttaneet :)


Laitatko Minna yhteystietosi osoitteeseen villaharakanpesa (at) gmail.com niin saat kirjan kevättalven piristykseksi :) Jos voittajasta ei kuulu mitään, niin suoritan uuden arvonnan viikon kuluttua.


/////////////

Aikalailla yhteneviä tuntui lottovoittohaaveet olevan. Ja veikkaanpa että useimmilla osallistuneilla jäisi tuosta 18 miljoonasta 15-17 miljoonaa sinne tilille talletettavaksi... ;D On se kyllä niin suuri summa rahaa, että vaikea sitä on käsittää mitä kaikkea sillä oikeasti saisikaan. Minusta tuntuu jopa röyhkeältä kirjoittaa näin pitkä lista useimpiin teistä verrattuna, mutta näistä minä haaveilen:

 *Velat pois *

* Teettäisin Puistolan remontin loppuun ja siitä tulisi kakkosasunto, kaupunkikoti. *

* Hahmakettu-blogin Nannan kommentti maalaistalosta osui niin jokaista yksityiskohtaa myöten yksiin omien lottovoittounelmien kanssa että kopioin sen tähän:
Ostaisin vanhan ison maalaistalon järven rannalta ja hankkisin sinne paljon kotieläimiä. Palkkaisin yhden tai pari työntekijää avukseni eläimiä hoitamaan. Kesäisin pitäisin siellä omaa kahvilaa, jonne tekisin ruoat itse ja mahdollisimman pitkälle itse kasvetuista aineksista tai ainakin läheltä hankituista. *

*Ostaisin äidille ja anopille toiveidensa mukaiset asunnot juuri siitä lokaatiosta mistä haluavat.*

* Hankkisin upean vanhan villan loma-asunnoksi joko Pohjois-Italiasta tai Kroatiasta (jälkimmäisessä en ole käynyt, mutta olen aivan rakastunut kuviin ja kuvauksiin mitä olen nähnyt). Sinne olisivat ystävät tervetulleita milloin vaan, halutessaan myös silloin kun emme itse olisi paikalla. *

* Miehelle pari unelma-autoa (niin laantuisi edes hetkeksi nekin puheet ;)) *

* Ajaisin ehkä lopultakin ajokortin. Tai hankkisin autonkuljettajan niitä hetkiä varten kun miestä ei huvita kuskata (esim matonkudekauppaan), hah. *

* Matkustaisin aina juuri silloin kun huvittaa, sinne minne huvittaa (ihan ensimmäiseksi voisin tehdä parin kuukauden kierroksen Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja Japaniin) *

*Tutkisin tarkkaan lapsiin liittyvän hyväntekeväisyyskohteen Suomessa ja/tai ulkomailla, josta voisin olla varma että se vaikuttaa suoraan ja mahdollisimman tehokkaasti apua tarvitseville. *

* Sijoittaisin niin ettei olisi huolta huomisesta. *

///////////

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Remppakuvia

Viimeiset neljä päivää on tehty remppaa ihan tosissaan. Ja mies jatkaa edelleen, mulla alkoi laatuaika lasten kanssa. Vähän kuvia talteen siitä mitä nyt on saatu puuhattua eteenpäin. Tällä hetkellä tuntuu että tehdään ja tehdään ja tehdään, mutta mistään ei silti saada valmista. Mutta jokainen uusi pinta on askel eteenpäin, ja jokainen lopullinen pinta luo uskoa siitä että hyvä tästä tulee! Tällä erää keskityttiin pelkkään alakertaan.

Mies saumasi välitilan laatat. Tykkään hurjasti tästä juoksevasta ladonnasta ja näistä laatoista, vaikka skeptisiä hetkiäkin tässä välillä kerkisi olemaan. Silikonit puuttuu vielä.


Siniset suojamuovit edelleen sitkeästi paikoillaan. Mutta mitäs uutta huomaatte tässä kuvassa?


Sivuseinä maalattiin yönmustaksi. Tykkään! Alunperin oli tarkoitus laittaa liitutaulumaalia, mutta nyt seinälle on tulossa muuta (saa arvata mitä jos haluaa ;)), joten jätettiin liitutaulut sikseen, vain väri pysyi.


Pinta "tasoitettiin" kevyen rouheaksi.


Tytär hinkusi päästä maalaamaan, joten annoin lopulta maalinjämät, pensselin ja jakkaran maalattavaksi. Olkoonkin, että musta ei niin kauhean käytännöllinen väri ole remonttijakkarassa ;)


Ruokailutilan seinät villoitettin ja levytettiin uudelleen.


Ja ikkunankarmit maalattiin valkoiseksi. Kuvassa vasta yksinkertaisena, mutta sain ne eilen lähes valmiiksi. Sisäkarmeihin joutuu varmaan vielä kesällä sutimaan yhden kerroksen, mutta pääosin näyttää jo siistiltä.


Yksi mielenkiintoinen homma on tiilien tasoitus...



Olohuoneen muurattu tiiliseinä on siis joskus maalattu tuollaisella rypelömaalilla, josta halutaan eroon. Sitä on koitettu hioa kolmella erilaisella koneella mitä meiltä löytyy, mutta jotain ihme betonihippuja ne siellä ovat sillä tasoitus ei suju oikein mitenkään. Maanantaina kokeilin huvikseni tasoittaa yhtä tiiltä tasoitteen avulla ja näytti toimivan. Testimaali yhteen kaistaleeseen varmisti asian.


Ei muuta kuin seinä loppuun... Pohjamaali on liian valkoinen, väriksi tulee todennäköisesti "pilvi" entisten sinitaivaan pilvimaalausten päälle :)


Ovien väliin (jotka nekin vielä vaihtuvat) tulee se retrojääkaappi. Ajatus siitä tiiliseinää vasten on minusta erittäin toimiva.


P.S. vielä on yksi päivä aikaa osallistua arvontaan!!