perjantai 28. syyskuuta 2012

Vauvalahja

Harvemmin tulee itsevietyjä lahjoja kuvattua, mutta näihin pikkuruisiin vaatteisiin ihastuin niin kovin että oli pakko!


Pääsin reilu viikko sitten tapamaan ja ihastelemaan pariviikkoista tyttövauvaa. Oi mikä pieni suloisuus ♥

Vauvalahjaa miettiessä KappAhlissa tuli vastaan Newbie-malliston body+housut, jonka jälkeen en enää mitään muuta osannut ajatellakaan. Jos mietitte viime postauksen lakanoita, ja Sandbergin tapettia niin arvaatte varmaan miksi... 




Ja kaikki niin suloisen pehmeää.


Mukaan sai vielä todella kivan lahjalaatikon.


Kortin tein lisäksi itse.


"Hieman" liikaa kasvunvaraa, mutta niinhän ne vauvat kasvaa aina yllättävän nopeaan. Toivottavasti päästään taas pian näkemään koko perheen voimin ♥

tiistai 25. syyskuuta 2012

Lakanoita lapsille ja muuta kivaa Hemtexistä

Käväisin eilen lounastunnilla nopeasti Hemtexissä ja sieltähän löytyikin useampi kiva juttu ostettavaksi.

Tähän pussilakanasettiin ihastuin täysillä.


Vielä aivan liian iso lasten peittoihin, mutta toimii kivasti myös sänkypeittona.


Poika jonka kanssa vieteltiin sairaspäivää kotona ei malttanut pysyä peiton autoista erossa :)


Kuviot muistuttavat aikalailla Sandbergin talot-tapettia, joka meiltä löytyy nykyisen asunnon leikkihuoneesta vihreänä. Ei siis ihme että lakanakin kolahti!


Olisin mielellään ostanut kaksi, mutta Jumbon alepöydästä ei enää löytynyt kuin tämä yksi.


Alepöydästä tarttui -50%:lla mukaan myös nykyiseen peittoon sopiva pussilakana. Autoja vähän räväkämmillä väreillä. Ihana tämäkin. Niitä sinne vielä jäi. Mukana tuli myös sopiva makuupussi uudelle suosikkipehmolle (vaippapakettien kylkiäisenä saatu Lenni Lokinppoikanen). ;D




Se mitä varten kauppaan alunperin menin, löytyi myös. Se ei vaan ole kotona joten kuva lainattu Hemtexin sivuilta. Nouseva kuume vaati peittoa ja koska meidän toimistossa on muutenkin AINA jäätävän kylmä, päätin että sellaisen sinne ostan jos löydän niin kivan että sen voi joskus hyödyntää kotonakin. Tärppäsikin kunnolla - tykästyin tähänkin kovasti.


Liikeketju tukee nyt myös tee-se-itse-puuhastelijoita ja on ottanut valikoimiinsa erilaisia lankoja, kankaita, puikkoja, nappeja yms. Valmiita ohjeitakin löytyy. Bambuiset pyöröpuikot otin testiin kun maksoivat 2,95 ja sopivat hyvin mun käyttöön! Muutama jättinappikin oli pakko ostaa. Luulin jo vieroittautuneeni kokonaan neulomisesta virkkauksen vuoksi, mutta näköjään se lähti taas hyvin sujumaan.
Syksy.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Pinsessapäivä

Meillä edettiin täysin antiprinsessasta prinsessavaiheeseen hyvin nopeasti päiväkodin alettua. Tänään päästiin jo kruunajaiin: "Oonpa ihana pinsessa" tyttö huokaili tiara päässään ja taikasauva (valtikka) kädessään.


Hänen kuninkaallinen korkeutensa pääsi Puistolassa maistelemaan viinirypäleitä.


Nekin ovat tosiaan jo kypsyneet, ja tuntuvat jotenkin viimevuotista makeammilta.


Isoja terttuja.


Runsaina ryppäinä.


Koko seinän leveydeltä.


Pikkuvessassa on nyt lähestulkoon kaakelit seinässä. Kosteuseriste meni tänään lattiaan ja huomenna ehkä kaakelitkin. Alkais näyttää siltä, että meillä on kohta yksi huone kokonaan valmiina, jee!!


tiistai 18. syyskuuta 2012

Origami pyyhkeet

Asuntomessuilta jäi vähän harmittamaan, kun en huomannut ostaa Luhdan uusia origami-käsipyyhkeitä. Nyt Habitaressa se epäkohta tuli korjattua.





Tykkään paljon niin ulkonäöstä, pehmeydestä kuin kuivaustehostakin. Pitänee hankkia vielä pari lisää.




sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Perhosia ja pulikointia

Se mikä töihinpaluussa on kivaa, on että viikonloput erottuvat taas selkeästi arkipäivistä. Tuntuu hämäävästi siltä että parissa päivässä saa aikaan enemmän kuin ennen koko viikkona. Habitarea, viikkosiivousta, virkkausta, askartelua, leikkipuistoilua - kaikenlaista. 

Tänään yritin etsiä lasten viime vuoden talvikenkiä ja koska ne olivat lopulta siellä ihan viimeisessä kolossa mistä keksin katsoa, tulin samalla siivonneeksi eteislaatikot, liukuovikaapit, vaatehuoneen sekä ulkovaraston. Viimeinen paikka eli pojan huoneen vaatekaappi sai jäädä kaaokseen kun kengät LOPULTA löytyivät. Olin jo jossain vaiheessa vähän epätoivoisen varma että ne menivät kuitenkin keväällä vahingossa jemman sijasta roskikseen. Onneksi ei! Samalla löytyikin roppakaupalla tavaraa lastenvaunuista ja syöttötuoleista toppavaatteisiin ja kenkiin joita pitäisi alkaa Huutikseen naputtelemaan. Siinähän nuo ensi viikon illat sitten varmaan menevätkin, joten älkää ihmetelkö jos musta ei kuulu mitään...

Origamiperhoset taittelin tyttären 3v-synttäreille elokuussa ja nyt ne liihottelevat uuteen kotiin ja uusiin juhliin.



Tytär innostui kun ulkovarastosta löytyi vielä ilmaa täynnä olevat uimavarusteet. Eikä sitä uimista mikään vedenpuute estänyt ;)


Ja siis voi että noita Ängri böödsejä. Miten voi 3v joka ei vielä edes pelaa sitä peliä, rakastua niin tulenpalavasti noihin lintuihin?

lauantai 15. syyskuuta 2012

Habitaren tunnelmia

Päästiin tänään miehen kanssa kahdestaan Habitareen. Oli ihana rauhassa katsella tämän hetken sisustustarjontaa luonnossa, vaikka ei siellä paljonkaan mitään uutta ja ajatuksia mullistavaa tullut eteen. Parasta koko messuissa oli mun mielestä se, että paikalla olivat nimenomaan tuotteiden esittelijät, eivät niinkään myyjät, joten kaikesta sai niin paljon tietoa kuin halusi ilman perusteluja siitä miksi ei juuri nyt osta... Tuttuja yritettiin (tai minä yritin ja mies löysi vahingossa) bongailla mutta aika mahdotontahan se ilman mitään etukäteen sovittua aikaa ja paikkaa tuolla väentungoksessa on. Järkkärikaulaisia messuilijoita katselessa väkisinkin mietti että minkähän blogin takaa tuokin henkilö on - vaikka kai sitä muutkin kun blogistit kuvaavat digijärkkäreillä, hah. Minä en edes ottanut järkkäriä mukaan kannettavaksi, joten kuvasaldo on tosi pieni, suppea ja kännykkälaatuinen.

Aikamatka -erikoisnäyttely oli tosi kiva. Todettiin että meidän tarjoiluastiat ja maljakot on niin ysäriä kuin olla voi, kaikki löytyivät 90-luvun vitriineistä. Yksi syy lisää siihen päätökseen että ne ovat muutossa menossa ensi alkuun suoraan varastoon! ;D Tämä ilmankostutin oli ihana taas nähdä 60-luvun osiossa. Meillä oli punainen (80-luvulla). Onko ketään kenelle tämä ei olisi tuttu? Eikös näitä ollut jokaisen nurkissa puhisemassa? Kaatopaikoilleko nekin ovat kaikki kadonneet..?


Mies aina naureskelee kun kerron asioista joita jäi mökille (vanhempani möivät sen jo aikaa sitten irtaimistoineen, kuten se meillekin aikoinaan ostettiin) niinkuin vanhemmalle polvelle rajan takaiseen Karjalaan. Tänään taas yksi juttu siihen listaan: 70-luvun nojatuolit tällä villaisella raitakankaalla (hieman eri mallisena kuitenkin)! Niitä mä en tosin kaipaa tippakaan, montaa muuta aarretta kyllä...


Trash Desing- erikoisnäyttely oli myös tosi kiinnostava. Olevinaan napsin pari muutakin kuvaa, mutta eipä niitä puhelimesta löytynyt. Onneksi sentään tämä ihana kettukaappi, jossa puunoksasta tehty vaatetanko.


Huonekalujen taustalevyistä tehdyt "pitsiverhot" olivat jännät. Kuva on huono, Kotilon blogissa näkyvät paljon paremmin. 


Eniten meitä kiinnostavaksi esineeksi nousi Pedron AWA sohva. Siinä löytyisi monia ominaisuuksia jotka meillä on uuden sohvan kanssa hakusessa, kuten helppo muunneltavuus, pieni koko, kotimaisuus ja tietenkin hyvä ulkonäkö. Nahkasohva meillä kuitenkin on ollut ensisijaisesti mielessä, joten vielä joutuu vähän harkitsemaan. Ehkä se on tämä, ehkä ei. Melkein täydellinen.


Kuva: Pedro


Tämä Hakolan sohvapöytä olisi niin hauska pienten lasten kanssa, ja muutenkin! Hieman kalliimpi ja hienompi vaihtoehto Ikean pallonsiirtelylelulle ;) 

Kuva: Hakola

Estonian Design House, tai Eesti Disaini Maja, oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Mm. takaseinällä näkyvä puolipallon muotoinen hylly ja lasten kalusteet näyttivät luonnossa tosi kivoille.

Kuva: Estonian Design House

Jotain ostoksiakin tehtiin, mutta niistä ehkä omassa postauksessaan.

Jos jäi kiinostamaan mitä muuta siellä messuilla oli, niin huomennahan sinne vielä pääsee!


Te jotka ette ole käyneet, arvaatteko mitä nämä ovat?

torstai 13. syyskuuta 2012

Ikeasta ja toivemuistutus

Otsikon jälkimmäinen asia ensin ettei unohdu. Tuossa Inspirationiin siirtymiseen liittyvässä lukijatutkimuksessa on alkuviikosta ollut jotain teknisiä ongelmia eikä blogistani ole mennyt tarpeeksi vastauksia. Jos siis ette ole tutkimukseen vastanneet tai ette ole saaneet vastauksia menemään läpi, niin toivottavasti ehtisitte vielä niin tehdä. Jos et enää muista että oletko jo vastannut vai et, niin jos edelleen näet tutkimuksen voit siihen vastata. Jos olet jo vastannut, et näe enää kuin valkoisen alueen. Ja vastaajien keskenhän arvotaan 10 kpl superlahjakortteja, jotka käyvät linkin takana näkyviin liikkeisiin :) 

**********

Useissa blogeissa on Ikean kuvaston ilmestymisen jälkeen listailtu uutuuksia joita kukin itsellensä toivoo, tai pitää niitä muuten kivoina. Vähän ehkä jälkijunassa kannan nyt omankin korteni kekoon. Toivottavasti ei jo kyllästytä liikaa :)

Olen näköjään PS-fani, sillä huomaan kaikkien haluamani uutuksien olevan PS-mallistosta... Nämä kaikki ajatukset ihan vain kuvien perusteella, sillä mitään niistä en ole luonnossa vielä nähnyt.

PS Svarva  pöytävalaisin olisi ihana olohuoneen nurkkapöydällä tai omalla yöpöydällä.


Lampun alle olohuoneeseen valkokantinen PS 2012 bambupöytä.




Tämä valkoinen PS 2012 vitriinikaappi voisi olla aika oivallinen yläkerran aulatilaan.


Näistä PS2012 jakkaroista tykkäisin lastenhuoneen "työpöydän" ääressä.


PS 2012 led-seinävalaisin olisi kovasti minun(KIN) mieleen.


Viimeiseksi jotain ihan muuta kuin uutuuksia. Näitä Ribba-tauluhyllyjä on ollut tarkoitus hankkia jo ikuisuus sitten. Ehkä sitten sinne uuteen!


Osuiko sulle?

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kauniita uusia tuttavuuksia

En muista enää mitä kautta päädyin Tanskalaisen Kähler designin sivuille, mutta sinne päästyäni löysin useammankin ihanan jutun jotka kotiuttaisin mielelläni. Vaikka tämä on minulle uusi juttu, niin Kählerin keramiikkahistoria alkaa jo vuodesta 1839... Onneksi löysin edes nyt :)

Näissä ruukuissa on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain todella kiehtovaa. Pidän niiden muodoista, sävyistä ja kiillosta kovasti!


Tällainen monikäyttöinen jättiläis"purkki" olisi aivan ihana. Vähän vaan arveluttaa miten rauhassa se saisi meidän pikkukiipeilijän kanssa olla... Mutta jos sen saisi kahden sohvan & kahden seinän väliseen nurkkaukseen turvaan niin voisi olla aika kiva. Sisään keskeneräiset käsityöt ja päällinen apupöytänä johon ei sisällön käytettävyyden vuoksi voisi kerätä ylimääräistä tavaraa oleilemaan.


Erilaisia talolyhtyjä on näkynyt monessa paikkaa jo pitkään ja olen niitä ihastellut usein. Näiden muotokielessä on jotain ekstrakivaa josta minä tykkään. Varsinkin nuo kaksi molemmista reunoista ovat pitkine ikkunoineen erityisen ihastuttavia.


Kaikki ylläolevat ovat uutuuksia, jotka tulevat myyntiin vasta tämän kuun lopussa / ensi kuun alussa.

Tästä sitten viellä hyödyllinen toimistokoru kaulaan: My Life USB :)